Pakkaspäivän pukeutumishaasteet

Kirpakka pakkanen on ihana; se saa luonnon hehkumaan ja hiljenemään, tekee hyvää petivaatteille ja raikastaa omaakin mieltä. Mutta miten on tuon pukeutumisen laita?

Meillä ainakin käydään joka aamu taistelu tyttöjen (13v ja 10v) kanssa siitä, mitä päälle pitäisi pakkaseen pukea. Huoh. 10-vuotias Iines ei kelpuuta ulkohousuja missään tapauksessa ja kaulaliinan kanssakin on niin ja näin. 13 -vuotiasta Raisaa saa patistaa laittamaan pipon ja kunnon hanskat. Kertoa, että ohuissa sormikkaissa ei vaan kertakaikkiaan pärjää. Tennareissa se livahtaa aina, mutta tunkee sentään villasukat niihin. 7-vuotias Nooa on ainoa joukosta, joka tyytyväisenä laittaa kaulurin, paksut hanskat ja kunnollisen pipon toppavaatteiden kaveriksi. Pojilla taitaa kuitenkin mukavuus voittaa ja tärkeintä on, että pystyy palelematta peuhaamaan hangessa.

Itse suosin kerrospukeutumista: alimmaiseksi ohut aluspaita, sitten pitkähihainen ja vielä villatakki tai villapaita ennen kunnon talvipomppaa. Talvitakissa pitää mielestänio ehdottomasti olla huppu, jonka saa tarvittaessa lisälämmikkeeksi. Huovutetut villatumput käteen ja maiharit jalkaan. Ainoa heikko kohtani ovat koivet: inhoan farkkujen alle tungettuja sukkiksia ja muutenkin käytän useimmiten mekkoja. Paksuimmatkaan sukkahousut eivät riitä 20° pakkasessa lämmittämään. Villahousut tai reiteen asti ulottuvat säärystimet voisivat olla pelastukseni…

anuharkki 17.2.2011

12 kommenttia artikkeliin Pakkaspäivän pukeutumishaasteet

  1. maija sanoo:

    Minä myös tykkään käyttää hameita myös talvella (ja varsinkin silloin;)) ja olen myös miettinyt villahousuja alle, sellaiset kivat joissa nätit lahkeen suut, niin ei haittaa vaikka ne helman alta vähän vilkkuu :) . Myös polvipituiset villasukat on oivat, niitä on minulla yhdet.

  2. sea sanoo:

    Kelpaisko tytöille söpöt huovutetut tumput? Pinkit vaikka? :) Itse pistän farkkujen alle legginsit, paljon miellyttävämmät kun sukkahousut. Muuten en kyllä legginssejä jalkaani laitakkaan. :D

  3. Kotoliving sanoo:

    Itse asiassa, olen neulonut molemmille paksut tumput, mutta etenkin isommalla tytöllä ne tuppaavat usein katoamaan tai unohtumaan erinäisiin paikkoihin…

  4. Maiju sanoo:

    Näin se vaan usein on, että me "naiset" ollaan niin turhamaisia, että kauneus menee aina edelle. En minäkään koskaan voinut ennen pitää hattua, koska hiukset kärsivät. Nykyään kyllä hattu menee päähän, näytti sitten miltä näytti )

  5. Katariina sanoo:

    Meillä nuorimmainen (5v.) sekä ekaluokkalainen pukevat mukisematta kaikki tarvittavat vaatteet päälle. Kuudesluokkalainen vetelee gollegehousuissa ja lenkkareissa!!!!
    Itse (farkku ihmisenä) olen kaivanut kaapin uumenista isommat farkut joiden alle mahtuu villahousut!

  6. maahiska sanoo:

    Tämä se jaksaa ilahduttaa päivästä toiseen: http://landelooks.wordpress.com/
    Yksilöllisyys, tarkoituksenmukaisuus ja kierrätys kunniaan siis! :)

  7. Ella sanoo:

    Ostin joskus mennävuosina Sokokselta paksut, villaiset ribbileegginsit (silloin niitä kutsuttiin damaskeiksi), joilla tarkenee kovassakin pakkasessa. Olen etsinyt vastaavia jo muutamana talvena mutta en ole löytänyt. Sapettaa. Kunpa joku ottaisi ja alkaisi myydä moisia taas.

  8. Katjuska sanoo:

    Minä myös olen hameihminen ja kaipaan villahousuja!! Pitkävartisia ylipolvenvillasukkiakaan en ole vilä saanut tikutettua, lankaa ois kyllä valmiina, mut aina tulee joku kiirreellisempi projekti muka. Meillä suurinpiirtein saman ikäiset lapset ja ei pahemmin tarvitse tapella, haluavat pysyä lämpiminä, palelu ei ole kivaa. Ulkohousut pidetään ainakin koulumatkan ajan, ja äidin tekemät kaulahuivit, myssyt, villasukat ja kaulurit yms. ovat kovassa käytössä.

  9. Pyjama sanoo:

    Minä saan ahdistuskohtauksen jo ajatuksesta, että laittaisin farkkujen alle sukkahousut tai lämpökalsarit! Eihän se lämmitä mitään, jos vaan tunkee tiukkaan päälle. Vaatteiden väliin jäävä ilmakerros lämmittä. Eli -20 astetta, niin farkkujen päälle mustat tuulta pitävät housut, jotka otan sitten töissä pois. Kymmenen astetta lisää pakkasta, niin sitten laitan tekniset lämpökalsarit, farkkujen sijaan vuorelliset tuulihousut ja edelleen ne mustat tuultapitävät housut. Pitää olla mukava olo! Farkkujen sijaan alle voi toki laittaa sukkikset ja hameenkin, mutta en tarkene niin ulkona.

  10. Helena sanoo:

    Olen pärjäillyt hameen kanssa näissä pakkasissa laittamalla tummien sukkahousujen alle Changesta ostetut superihanat silkkivillaiset pitkikset. Ne ovat niin ohuet, että mahtuvat tosiaan sukkahousujen alle eikä näy mitään häiritseviä laskoksia tms. edes nilkkojen kohdalla, ainakaan kun käyttää kohokuvioituja sukkahousuja. Suosittelen kokeilemaan! Samoin ohuilla housuilla pärjää parinkymmenen asteen pakkasessa kun vetää nämä alle.

  11. Onnia sanoo:

    Käytän itsekin usein talvella hameita, ja tämän talven pelastajiksi saapuivat siskoni neulomat paksut ylipolvenvillasukat! Olen pärjännyt niiden ja pitkän talvitakin kanssa jopa 20 asteen pakkasella. Kirjoneulonnan ansiosta sukissa on ikään kuin kaksi lankaa päällekkäin, pitävät hyvin tuultakin.

  12. Hanna sanoo:

    Itse käytin yläasteaikoina sellaisia narulla yhdessä olevia lapasia. Vähän kuten vauvoilla on. Naru vaan niskan takaa ja hihojen sisälle, niin pysyy lapaset tallessa vauhdikkaammassakin menossa. Ja mikä parasta, ne roikkuu valmiiksi hihan suista kuivina kun takin laittaa takaisin päälle, eikä suinkaan ole märkinä taskujen pohjalla. Varmuuden vuoksi kiinnitysnauhan voi vaikka solmia takin ripustuslenkkiin kiinni, niin eivät varmasti katoa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Voit käyttää näitä HTML-tageja ja attribuutteja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>

tilaus