Sienimetsässä

Olen täysin rakastunut pihastamme alkavaan metsään. On mahtavaa kipaista pihalle hakemaan sieniä iltapalalle tai mustikoita piirakkaan. Ihan pian näyttävät puolukatkin kypsyvän. Kantarelleja ja vaaleita orakkaita on eniten tyrkyllä, ja kyllähän sitä tyytyväisenä kerää kolmen tähden ruokasieniä pannulle nakattavaksi. Suppilovahverot ovat jo kovaa vauhtia kasvamassa, niiden vuoro on parin viikon päästä. Tämän aamun sienikorillinen päätyy pannulle paistettavaksi voin ja sipulin kanssa. Sieniä on niin paljon, että teen osan sienisalaatiksi, eli annan sieni-sipuliseoksen jäähtyä ja lisään sitten purkillisen smetanaa ja ropauksen ruususuolaa. Nam!

Mikä on sinun sienireseptisi?

2 Comments

on “Sienimetsässä
2 Comments on “Sienimetsässä
  1. Kivakiva, sieniä :) Itse tulee tehtyä sienistä kaikenlaista, viimeisin tekele oli kanttarelliraviolit. Pastan tein durumista ja keltuaista ja täytteen vuohenjuustosta, johon lisäsin pannulla paistetut kanttarellit. Kanttarellien seuraksi olin pannulle laittanut myös sipulia runsaasti ja voita, hitusen suolaa ja pippuria myllystä. Säästin muutamia pieniä kanttarellejä koristeluun raviolin päälle, ja tietenkin salviavoikastiketta hieman päälle myös.

    T. Juuso

  2. Murskaan kuivattuja mustatorvisieniä jauhelihakastikkeen sekaan, ja murustelen niitä pizzaa tehdessä muiden aineiden sekaan sekä laitan lasagnekastikkeen joukkoon. Minulla on aina purkki kuivattuja torvareita hellan vieressä ja käytän niitä, kun muistan ja siltä tuntuu =o)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Voit käyttää näitä HTML-tageja ja attribuutteja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>