Terveisiä Helsingin kädentaitomessuilta! Kaikkea ihanaa oli tietysti niin paljon, että ideoita riittää taas kuukausiksi eteenpäin. Nyt aluksi kuitenkin pieni inspiraatiopläjäys erityisesti kaikille teille, jotka ette paikanpäälle päässeet. Ensimmäisen kuvan viehättävät karkkikorut olivat Elvari korut -tuotantoa. Värikylläiset helmet löytyivät Figuluksen … Lue lisää
Kuva: Flickr/Karen Roe Syksy ja alkutalvi on jo tullut luuhattua erilaisissa käsityötapahtumissa ja -messuilla, mutta joulukuussa vasta alkaakin oikea käsitöiden rakastajien kulta-aika. Tai no, joulukuun myyjäiset ovat mahtavia, olit sitten käsityöihminen tai et. Siis joulun rakastajien kulta-aika! Messuja ja markkinoita … Lue lisää
Tampereella pidettävät Suomen kädentaidot -messut, Euroopan suurimmat, olivat viime viikonloppuna. Ja kukapa muu, kuin meidän Maija Poppanen eli Anu, oli siellä esiintymässä. Materiaalit laukkuun, neulomus junamatkaa varten mukaan ja matka voi alkaa.
Kuva: Flickr/Betsssssy Viikonloppuna pääsevät käsityöintoiset Helsingissä messutunnelmaan! Wanhan sataman valtaavat Helsingin kädentaitomessut ja Kruununhaassa Tieteiden talolla on Silmä, pisto, tikki, takki -nimiset markkinat, jossa esillä on pienempiä käsityöyrittäjiä, itseään ihanasti “keittiönperäyrittäjiksi” tituleeraavat tekijät. Anukin on aikeissa mennä molempiin tapahtumiin lauantaina, joten kenties … Lue lisää
Kädentaitomessuille Wanhaan Satamaan ehtii vielä tänään! Messut ovat auki klo 10-17
