Mustan- ja harmaansävyisistä papereista sekä valokuvakehyksestä muokkautuu tyylikäs lintuparvi. Värejäkin voi toki käyttää, mutta joskus silmä lepää harmaissakin sävyissä.
Tarvitset
7 neliönmuotoista paperinpalaa
Variksille A4:sta leikattu neliö ja varpusille hieman pienempi neliö.
mustaa villalankaa
valokuvakehys
mustaa maalia
Varpusten ohje löytyy ”varpusia ikkunaan” -jutusta.
Taittele varikset:
Taita paperi kulmittain kahtia, jotta saat keskiviivan.
Avaa paperi ja uudestaan neliön kaksi kulmaa kohti keskiviivaa.
Taita toisen pään kulmat keskelle.
Avaa taitos keskeltä ja taita litteäksi kolmioksi molemmilta puolilta.
Taita keskikolmion kärjet ulospäin
Taita paperi kahtia niin, että pikkukolmiot jäävät törröttämään.
Taita ylempi kolmio n. 3/4 osa kohdasta oikealle.
Taita paperi pituus suunnassa puoliksi niin, että pikkuaitokset (jalat) jäävät taitoksen sisäpuolelle.
Taita pää ja nokka.
Maalaa valokuvakehys mustaksi ja kiinnitä sen kulmiin keskenään yhtä pitkät langat. Solmi päät yhteen ja tee ripustuslenkki solmimalla silmukkasolmu. Ripusta kehys. Pistä pitkä lanka neulalla linnun selän keskikodan läpi ja tee solmu langan päähän linnun mahapuolelle. Tee näin kaikille linnuille ja sommittele ne roikkumaan kehyksestä. (pistämällä lanka läpi aina hieman eri kohdista, linnut roikkuvat hieman erilailla kukin ja mobileen tulee elävyyttä.)














Hei!
Tervetuloa Pornaisiin Anu.
Toivoo: Yksi tuunaus hullu !!