Aurinko, oma metsä ja pisamia

Uskomaton muutos mielentilassa, kun aurinko paistaa siniseltä taivaalta. Ensimmäistä kertaa remontin keskellä alkoi tuntua siltä, että kyllä se lopulta valmistuu, pihan kura kuivuu, ja kaikki harmaus muuttuu vihreydeksi. Vapautimme navetasta monta perhosta ikkunalta räpistelemästä. Seikkailimme omassa metsässä ja käristimme muffinseja minunuotiolla. Pisamatytön pisamat levisivät ympäri naamaa ja poikaipanan nenälle ilmestyi pikkuruisia minipisamia. Omat pisamani ovat iän myötä muuttaneet yhdeksi isoksi läntiksi otsaan…

19 thoughts on “Aurinko, oma metsä ja pisamia

  1. mimon mami kirjoitti:

    …ja tekee mieli mennä ulos haistelemaan kevään tuoksuja ja etsimään ensimmäisiä kukkasia…

  2. Irmastiina kirjoitti:

    Tuolla ei voi muuta, kuin olla onnellinen.

  3. Maarit kirjoitti:

    Hitsit, miten hienoo :-) Just tulin koiran kanssa metsästä ja luulun ymmärtäväni mistä kirjoitat, vaikka omaa metsää ei olekaan, miten rentouttavaa on vaeltaa metsässä kevään tuoksuja haistellen ja linnut!
    Näin tänän ensimäiset sinivuokot, ovat niin kaunita aina .

  4. JenniH kirjoitti:

    Minun sielunmaisemani on metsä. Toisille se voi olla meri, järvi tai peltoaukea, mutta minulle se on metsä. Siellä voisi samoilla määrättömiä määriä, olla vain hiljaa ja kuunnella. Lapsillasi on mahtavat hiukset. Itselle ei arpaonni suonut isän paksuja, mustia hiuksia. Ihanan avaraa ja tilavaa teillä näyttää olevan, myös ulkona. Nauttikaa! Nyt alkaa hyvän mielen viikko, ehkä olon kepeys ja helpotus johtuu osittain siitä. :)

  5. Villakettu kirjoitti:

    Meillä on luonnonkiharoiden ja pisamien ” kirous” tai lahja :) Hiuksia riittää…

  6. Pirkko kirjoitti:

    Tosiaan aurinko paistaa ja sammakot kurnuttaa ojassa, niitä on varnaan kymmenittäin, koska konsertti on jatkuvaa. Istun ikkuna auki. Hyvän mielen viikko tosiaankin tämä viikko. Iloista mieltä kaikille lukioille.

  7. Maisuli kirjoitti:

    Ihania kuvia! Onnentunteenne välittyy kyllä niin kuvista kuin kirjoituksistasikin, tulee itsellekin aina niin hyvä mieli, kun täällä käyn kurkistelemassa puuhianne. Mukavia kevätpäiviä teille sinne!

  8. Eija kirjoitti:

    Onpa siellä ollut lämmintä jo :) Kuvista välittyy kyllä ihanan oloinen paikka, metsäisempää oltaisiin mekin kaivattu, mutta kovin ollaan tyytyväisiä näinkin.

    Aurinkoisia päiviä lisää sinnekin!

    Kerään kivoista blogeista listaa omaan blogiini ja kysyisinkin voinko lisätä sun blogin listalleni?

  9. Home Sweet England kirjoitti:

    Kauniita sun lapset!
    Ja en malta odottaa, että talo on valmis. Hurja vauhti kyllä päällä. :)

  10. Caro kirjoitti:

    Hei!

    Saanko kysyä, ihan näin julkisesti ellet pahastu, että kuinka etenkin tyttäresi suhtautui maalle muuttamiseen? Oliko/onko vääntöä kavereista yms.?Minulla on vähän nuorempi tytär ja hän kirkuu EIIII, kun vihjaisenkin, että olisipa ihanaa asua edes vähän lähempänä hevosiaan, eikä reilun puolen tunnin päässä. Olen muutaman kerran huristanut talonne ohi ja sanonut tytölle, että katso nyt, ei tuokaan missään korvessa ole ja siellä asuu onnellinen kymmenvuotias. Vai asuuko?

    • Villakettu kirjoitti:

      No saat kysyä, ja vastaan mielelläni: Meillä on sillä tavalla erikoinen tapaus, että koska olemme uusperhe, niin lapset jatkavat koulujaan Helsingissä. Kaikki lapset asuvat vuoroviikoin meillä ja vuoroviikoin toisen vanhempansa luona. Tästä syystä etsimme niin kauan ja hartaasti, jotta löytäisimme sopivan paikan järkevän autoilumatkan päästä lasten kouluista ja saisimme ison perhekompleksimme toimimaan mahdollisimman hyvin. Minulla on työhuone lasten koulun lähellä, joten vien lapset kouluun ja menen sitten itse päiväksi töihin. Isoin aloittaa vuoden päästä lukion, ja Itä-Helsingistä pääsee kätevästi metrolla keskustaan. Oikeastaan juuri kaksikotisuus on se syy, että lapset muuttavat mielellään maalle. Joka toinen viikko on Helsinkiä. :)

      • Caro kirjoitti:

        Selvä, eipä tullut tuo ratkaisu mieleenikään. Luovaa ongelmanratkaisua isossa porukassa. Ekana tuli mieleeni, että toivottavasti ei ole montaa kahdeksan aamua, nimimerkillä Järkyttävän aamu-uninen Äiti. =o)

  11. Leinikki kirjoitti:

    Ihanan keväisiä kuvia. Ja mikä keijumetsä, vielä ihan oma! Olette onnekkaita. Voimia rempan keskelle. Unelman toteutuminen on kaiken sen arvoista =)

  12. Miimu kirjoitti:

    Upea toi satumetsä ja lampi. Te ootte saanu nopeesti aikaiseksi, kevät tuokoon lisää voimia rempan ja muuton keskelle :)

  13. Leena kirjoitti:

    Löytyyköhän metsästä korvasieniä? Metsä on kuitenkin ihanan näköinen ja tunnelman aistii kuvankin kautta.

  14. H-L kirjoitti:

    Oi, kuinka keväistä! Ihanaa! Meillä vielä kinokset koristaa ihan lähes koko pihaa! Toivonpa, että tämän päivän vesisade vie lumet mennessään ja kevään tuoksut alkavat hiipiä tännekin. Siihen asti kuitenkin voin kuvitella kevään äänet ja tuoksut näistä kuvista :D
    Mahtavaa Hyvän Mielen-viikkoa :)

  15. Sirpa kirjoitti:

    Nyt täällä Hämeessäkin ensimmäistä kertaa tuntuu, että kyllä se ”oikea” kevät sieltä tulee. On se jännä kuinka ensimmäiset todella lämpimät auringonsäteet ja maasta hehkuva lämpö saa kaiken tuntumaan niin hyvältä ja valoisalta…
    Meillä ei aikoinaan lapset suostuneet muuttamaan maalle, vaikka oma hevonenkin luvattiin. Sitten piti äidin tyytyä pieneen tonttiin keskustassa, mutta voi sitä unelmiaan toteuttaa näinkin…tekee vain kaiken hieman pienemmässä mittakaavassa. Nauttikaa te ihanasta paratiisistanne !!! ):

  16. Jenna kirjoitti:

    Heis!
    On tosi ihanaa, että jaksat kaiken kiireen keskellä myös päivittää blogia! :) Nämä remonttikuvat inspiroivat tällaista laiskempaakin suunnittelemaan uutta sisustusta. Kiitos!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Voit käyttää näitä HTML-tageja ja attribuutteja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>