Välillä menee pieleen

Jokainen joskus remonttia tehnyt tietää, että aina kaikki ei todellakaan mene ihan putkeen. Väsyneenä ja stressaantuneena pienetkin asiat saattavat saada valtavat mittasuhteet, niinkuin meillä eräs paneloitu komeroseinä ja keskellä seinää möllöttävät pistorasiat…

Eteisen takaseinässä on kaksi upotettua, alkuperäistä vaatekomeroa. Eteisen seiniä maalatessani huitaisin komeroseinänkin samalla seinämaalilla. No eihän se siinä ennestään moneen kertaan maalatussa paneelipinnassa pysy, se himmeä seinämaali. Kynnen raapaisulla lähtee… Ei kun maalinpoistoainetta pintaan, annetaan vaikuttaa yön yli, ja kas, aamulla maali on irronnut. No ei. Aamulla maali pitää kaapia irti, ja koska Uulan maalinpoistoaine on tehokasta, lähtevät samalla kaikki vuosien saatossa maalatut kerrokset. Ainakin melkien kokonaan, sillä paneelipinta on hankalaa kaapia. Komeroseinä oli puoliksi kaavittuna, ilman uutta maalia ainakin kuukauden, koska molempia pänni niin paljon itse aiheutettu ylimääräinen työ. Vihdoin maalasin seinän kalustemaalilla kahteen kertaan viikonloppuna, ja hyvähän siitä tuli. Oikeastaan erittäin hyvä.

Sähkövetojen kanssa on myös ollut paljon murhetta. Alkuperäiset sähköt purettiin turvallisuussyistä ja pääkeskuksen siirtämisen takia. Minulle luvattiin, että laitetaan samaan tyyliin, kuin ennenkin. Yläkerta sähköistettiin kokonaan samalla kun uudet kammarit rakennettiin. (Ja vieläkin ärtymys nousee tätä kirjoittaessani…) Koska koko ajan ei voi seistä sähkömiehen selän takana vahtimassa, vaan luottaa toisen ammattitaitoon, huomaa vasta kun on jo myöhäistä, että pistorasiat on laitettu ”standardin mukaan” 20cm korkeudelle lattiasta ja valokatkaisijat ”nykystandardin mukaan” aivan liian lähelle ovenpieltä, jotta vanhanaikainen, leveä ovilista voisi mahtua paikoilleen. Samoin katkaisijan korkeus lattiasta on ”nykystandardin mukaan” reilun metrin lattiasta, vaikka vanhoissa taloissa valokatkaisijat ovat tyypillisesti paljon korkeammalla. Eikö siellä sähkökoulussa tosiaan opeteta mitään vanhoista taloista? Onko pistorasioiden  ja katkaisijoiden sijainnista ja ulkonäöstä kiinnostunut asiakas kummajainen? Eihän vanhaa taloa voi tehdä samalla tavalla, kuin uudiskohdetta tai teollisuusrakennusta. Ja standardi ei siis ole mikään lain määräämä turvallisuusasia, vaan se nyt vaan on tapana nykyään laittaa sillä tavalla. Mielestäni, jos ei ymmärrä, mitä ”vanhaan tyyliin”, ja ”vanhaa kunnioittaen” tarkoittaa, voisi ottaa selvää tai kysyä.

Pitkän keskustelun  tuloksena alakerran pistorasiat saatiin huoneiden nurkkiin, heti listan yläpuolelle piiloon katseilta, mutta yläkerrassa mitään ei oikein ole enää tehtävissä, koska rasiat on laitettu seinärakenteisiin. Harmittaa.

Tämä on pitkään muhinut vuodatus, mutta sainpahan ulos. Ehkä nyt helpottaa. Ja vinkkinä: ota selvää onko sähkäri ennen tehnyt vanhaa taloa, äläkä missään nimessä luota siihen, että kertabriiffillä sujuu.

16 thoughts on “Välillä menee pieleen

  1. Teillä on ihana koti :) Hyvä muistutus minullekin tuo, että voisi sitten tehdä hiukan selvittelyä ennen kuin lähtee toimimaan – samanlaista paneelia olisi maalattavaksi meilläkin ja en ole tullut ajatelleeksikaan, ettei siihen mahdollisesti tartu uusi maali tuosta vaan päälle. Kiitos muistutuksesta.

  2. Kirsi kirjoitti:

    Ymmärrän kyllä, että riepoo. Varsinniin kun omaa visuaalisen ”silmän” minkä läpi sihruttaa tätä sisustuksen riemua. Meillä on vielä vinossa rasia. Oven pielessä. Näkyvällä paikalla. Ja ollut jo monta vuotta.
    Pääasia on kuitenkin koti ja teillä on niin hienoa!

  3. HelmiMummo kirjoitti:

    No voihan rähmä! Ei kyllä ole kauhean kauniisti pistorasiaa laitettu. Mystisiä ammattilaisia ollut liikkeellä. Taitoa kyllä, mutta visuaalisuus uupuu.

  4. Leinikki kirjoitti:

    Kurjaa, että työnjälki ei ole toivotunlaista. Jos yhteään lohduttaa, niin ”silmä tottuu” eikä asiat ajan mittaan hyppää samalla tavalla silmille. Toki olen kanssasi samaa mieltä, että ammatilaisten pitäisi perehtyä kunnolla siihen mitä ovat tekemässä ja kuunnella asiakastaan.
    Löysin tänään blogisi reunasta teidän eläimet. Ihanaa luettavaa! Kiva tutustua heihinkin. Saatteko lampaitakin jo tänä kesänä?

  5. H-L kirjoitti:

    En tiedä itkeä vai nauraa! Olen sähkömiehen tyttö ja sähkömiehen vaimo ja elänyt koko elämäni erinäisten remonttien keskellä! Kun tätä omaamme alettiin ensimmäisen kerran remppaamaan oli mieheni vielä varsin kokematon sähkö/remonttimies ja kävin kaikki taistelut isäni kanssa :) Ensimmäisen talven olimme hyvin pimeässä keittiössä kun ei löytynyt yhteistä säveltä keittiön valaistukseen…isäni kanssa. Hän kokeneena sähkömiehenä kertoi kuinka kannattaa tehdä, mikä on pitkäikäistä ja varmaa tavaraa. Minä taas visualistina ja hyvin tarmokkaana en antanut tuumaakaa periksi ja tyrmäsin kaikki rumat isot kamalat työpistevalot…olimme sitten ilman! :) Meni siinä seuraava kesäkin ja sitten kun alkoi uudelleen illat pimetä palattiin aiheeseen. Mieheni jo hieman tuskastuneena kyseli että eikö nyt tosiaan voitaisi laittaa niitä valoja ja rasioita mitkä isäni oli hankkinut…no ei niitä laitettu. Sain tahtoni periksi ja laitoimme kaikkia tyydyttävästi sievästi valot piiloon, tyylillä mitä ei yksikään sähkömies ikinä itsenäisesti ajattelisi. Mutta kun tarpeeksi tahkosin ja ideoin mitä erilaisempia tyylejä piilottaa valoja niin löytyi sieltä jo toteutuskelpoistakin ideaa :) Uskon että joka kerta pukkaa isälläni tuskan hikeä, kun istuu keittiöömme kahville ja näkee kättensä jäljen! Ei ole nykystandardeista tietoakaan!Mutta tilanteesta oppineena nyt kun on uuden remontin aika on mieheni sulavasti antanut minulle vastuun suunnitella :) ja todellakin aion kytistellä selän takana! Muukin remonttiporukka on oppinut kantapään kautta että se mikä ei ole miellyttävästi tulee revityksi pois. Eli soittavat ennenkuin tekevät mitään ratkaisevia päätöksiä, nyrkkisäännöksi olen antanut että kaikki se mitä ei näy on heisän vastuullaan ja päätettävissä, mutta se mikä tulee pintaan tarvii minun hyväksynnän :D No ehkäpä kerron sitten kun meille on vedetty taas kaikki mihin sattuu eikä tilanteelle voi enää mitään! Sehän on elämää!
    Tuli mieleen että voiko niitä teidän ovenpielen katkaisimia vaihtaa sellaisiin johdottomiin malleihin? Ikäänkuin ottaa pois käytösä ja levy+lista päälle ja johdoton katkaisin mieluiseen paikkaan? Siihenhän tarvii sen lähettimen tietysti. Ehkä ei sovi noin ajatuksena jos haluaa pitää vanhahtavan tyylin ,mutta jos ei kerro että siihen ei tule piuhaa seinän sisältä? :)
    Teillä on ihana koti ja olette tehneet ison työn, järjettömällä vauhsilla! Voit onnitella itseäsi ja istahtaa nauttimaan hetkeksi! Pienet virheet kuuluvat asiaan ja joskus sitten ne hymyilyttävät, että tuo oli silloin uutta ja nykystandardia, mutta sitten jo vanhaa! Kun vuosien päästä katsoo :)
    Ihanaa kesää!

    • Villakettu kirjoitti:

      Hihii, hauskaa kuulla, etten ole ainoa nihilisti :) Sähkömasentajien koulutukseen pitäisi ehdottomasti kuulua visualistin vierailu :D

      • H-L kirjoitti:

        Samaa mieltä! Onneksi on meitä innokaita ohjeistajia, tarjoamme ohjeita ja opastusta myös ilman kysymistä :D Ehkäpä herrat masentajat oppivat kun vierailevat meidänlaisilla työmailla :)

  6. JenniH kirjoitti:

    Huoh, tuo on niin tuttua. Sekä sähkö- että putkimiesten kanssa saisi tosiaan kulkea perässä koko ajan vahtimassa, että hommat hoituvat edes jotenkin järkevästi, kun ilmeisesti omilla aivoilla ei ajatella ollenkaan. Esim. käsienpesualtaan viemäriputken reikä vähän ahdistaa, joten laitetaan allas siihen, mihin se sattuu menemään eli tässä tapauksessa pari senttiä yli jalustasta sen sijaan, että suurennettaisiin sitä reikää. (!!??) Ei muuta kuin allas irti ja kaikki uusiksi. Nimim. anna mun kaikki kestää! :P

  7. Leena kirjoitti:

    Meillä uusitaan sähköt 20-luvun taloon, alakertaan Domus Classican katkaisijat ja yläkertaan, makuutiloihin Renovaa. Ja sähkärin pyynnöstä teippasimme joka ikisen katkaisijan ja rasian paikan seinille näkyviin, että menee sinne minne halutaan eikä standardipaikkoihin. Ehkäpä kokeneen sähkärin merkki, että sellaista osaa ehdottaa ja ylipäätään sietää.

  8. Minna kirjoitti:

    Oi ei… Olisin minäkin noista purnannut! Kirjoittamasi aihe osui kyllä siinä mielessä sopivaan saumaan, että ollaan suunnittelemassa vanhan hirsirungon rakentamista kodiksi ja olisinko kuitenkaan muistanut noita asioita ilman tätä kirjoitusta. Kiitos siis tästä! Ja toivotaan, että arjessa et enää muista noita ”vikoja” :)

  9. Susanna kirjoitti:

    No johan on markkinat! Uskon että harmittaa. Toi on just se pointti kun vieras tekee, että pitäis ehtiä seistä vieressä koko ajan…hoh. Toivottavasti loppuremppa sujuu kommelluksitta.

  10. Matilda kirjoitti:

    Mitä jos pienentäisi yläkerran oviaukkoja sen verran että leveä ovilista mahtuu?

  11. P-T kirjoitti:

    Sähkötöiden tilaajan pitää kyllä antaa ohjeet mihin kohtaan haluaa katkaisijat ja pistorasiat ennen töiden aloittamista. Ei vanhojakaan taloja aina remontoida leveillä listoilla. Kosteissa tiloissa pistorasiat tulee olla tietyllä korkeudella, mutta muuten se on tilaajan päätettävissä.

    • Villakettu kirjoitti:

      Kyllä rasioiden paikat käytiin läpi ennen asennusta, mutta esim.yläkerrassa siinä vaiheessa, kun seinien rakennus oli kesken. Enkä todellakaan tullut ajatelleeksi, että rasiat tällätään puoleen väliin seinää, eikä alas listojen luo.

  12. Jutta kirjoitti:

    Itse opin kantapään kautta että pitää aina kytätä selän takana. Sähköjen kanssa todellakin teen niin, kun pinta-asennuksena laitetaan. Sähkömies kiroaa, mutta jälki on hyvää ;) Sähkömies on tullut vuosien varrella jo tutuksi. Aluksi jankkasi enemmän vastaan, mutta nyt jo kyselee että miten rouva haluaa :D

    Jos laitat leveän reunalistan oven viereen, voisiko listaan kovertaa katkaisijan mentävän aukon? Meillä oli edelliset asukkaat tehneet niin ikkunalistojen ja pistorasioiden kanssa.

  13. Leenu kirjoitti:

    Ymmärrän niin ahdistuksesi. Toivoisin itse olevani sähkömies, silloin saisi sellaiset kun on ajatellut.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Voit käyttää näitä HTML-tageja ja attribuutteja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>