Isän työpöytä. Varhaisimpia lapsuusmuistojani. Minä valtavan pöydän alla ihmettelemässä kuvia, isä pöydän ääressä istumassa. Jalat siinä lähellä. Pikkusisko on vauva. Itkee kun äiti vaihtaa sille vaippaa jossain lähistöllä.
Isäni ihmeellisen työpöydän ääressä on kirjoitettu koko hänen kirjallinen tuotantonsa. Pöytä on kuulunut itsestäänselvänä osana isän työhuoneeseen, kuin isän jatkeena. Nyt pöytä nököttää minun työhuoneessani, Kurulan peräkammarissa. Pöytä, jonka ääressä istuessa isän läsnäolo tuntuu melkein pelottavan voimakkaana.
Isä maalasi pöydän itse, taiteili kukkia, puita, lintuja ja leppäkerttuja vihreäksi maalaamaansa vanhaan virastopöytään. Sitä on meillä suvussa, visuaalista hassuttelua ja rakkaus naivismiin. Toivon olevani tämän uskomattoman pöydän arvoinen, ja että pöytä kulkee nyt minun mukanani ja siirtyy aikanaan jomman kumman lapseni haltuun.
Hieno pöytä, yllättäväkin!
Vieläkö mahdut pöydän alle?
Mahdun :)
:)
Aivan mahtava pöytä! Kyllä sen ääressä muutama idea varmasti vääntyy taiteeksi =o)
Wau, upea pöytä! Tuntuupa kivalta kuulla, että isäsi tarinat ovat syntyneet noin kauniin pöydän ääressä. Olen lukenut ne kaikki ja tykännyt.
Arvokas aarre!
Ikuinen muisto isästäsi ja niin hienosti maalattu…:)
Onpa kaunis aarre! Toivottavasti se pysyy kunnossa ja säilyy vielä monelle sukupolvelle.
Kaunis tarina ja kaunis pöytä. Pidän erityisesti tuosta kyyhkystä. :)
ihanat muistot mukana sulla siellä kurulassa ja kaunis on pöytäkin!
Aivan ihana pöytä! Ja arvoisessaan paikassa!
Hämmentävää! Minä myös olen lukenut kaikki isäsi kirjat, useampaankin kertaan. Ja nyt näen saman henkilön luoneen jotain tuon pöydän kaltaista… Hän on tainnut tosiaan olla todella mielenkiintoinen ihminen. Minulle aina päälimmäinen tunne lukiessa on ollut tietty surumielisyys. Kiitos postauksestasi, pelasti päiväni:o)
Wau, pöydällä on ihana historia!
voi mikä ihanuus!
huikean hieno ja mikä tarina sillä onkaan!
Varmasti vahva tunnelma ja pöytä sopinee hyvin Kurulan miljööseen.
Aivan Varmasti olet pöydän arvoinen!Olet onnekas:)
On hienoa että vanhoilla huonekaluilla on tarina. Pöydälläsi taitaa olla myös sielu.
Kuvista ajattelin heti omatekemäksesi..tarina yllättikin ja todisti ettei omena kauas vierinyt…Kultaakin kalliimpi muisto:)
Mikä aarre! Sellaiset huonekalut ja esineet ovat huikeimpia, joilla on jokin tarina taustallaan.
Kaunis pöytä ja kaunis tarina.
Pidän kovasti isäsi kirjoista. Kirjoitin hänestä aikanaan yliopiston dekkarikurssilla pienen tutkielmankin.
Ja sinunkin kirjoistasi pidän! :-)
Tosi hieno! Isälläsi on taiteellinen lahjakkuus ilmennyt joka saralla. Tuo pöytä tuo isäsi sinua lähelle vaikka on poissa. Aivan erityinen aarre!
Voi, tämä liikutti minua – isän ikävä. Tunnistan ajatuksiasi, minunkin isäni oli vahva ja vaikea persoona (ja se piru meni kuolemaan ennenaikaisesti vielä). Kaunista ja surullista samaan aikaan, ekaa kertaa täällä ja ihastunut, ihailen sinua <3
Varsinainen aarre,onpa ihana,että sait sen itsellesi.Kerta kaikkiaan ihanat kuvat <3