




Blogihiljaisuuteen on hyvä syy. Tai oikeastaan useampi.
Talossa ei tapahdu oikeastaan mitään edistystä, sillä olemme käyttäneet lähes kaiken energian ulkona. Syitä on seitsemän: kaksi hevosta, kaksi kania ja kolme karitsaa. Eläinten kotien rakentaminen on hauskaa, mutta raskasta ja aikaavievää puuhaa. Metsään valmistui suuri, ympärivuotinen tarha hevosille vaihtelevine maastoineen, juotto- ja heinäpaikkoineen. Kanit saivat oman talon ja lampaiden ympärivuotinen pihatto on parhaillaan rakenteilla. Vielä aidataan lisää lammaslaidunta ja hevosille toinen, pienenpi tarha vaihtelua tuomaan. Entinen karjakeittiö on hyvää vauhtia muuttumassa satulahuoneeksi. Seinät saivat pintaansa Uulan pellavaöljymaalin ja lattia kunnon kerroksen Betoluxia. (Ja sitä ennen harjasin ja pesin vuosien pölyt ja hämähäkinseitit seiniltä ja katosta…) Kuvia satulahuoneen vaiheista seuraa myöhemmin!
Talli ja sisälampola ovat vuorossa seuraavina. Onneksi eläimet viihtyvät ulkosalla pihatto-olosuhteissa pitkälle syksyyn.
Kuvissa poseeraavat Ulpukka, Uniikki, Kevin Pupunen, Nöpö Töpölä, Viima ja Jatsi(sekä Pisamatyttö)
Oi kun on nättejä lampaita. <3
Voi ihanuus, mitä maalaiselämää saatte elää.
Olette onnekkaita…:)
Ihanan idylliseltä näyttää!
Ihanat eläimet teillä. Muistakaa välillä rentoutuakin, ootte niin paljon uurastaneet kevään ja kesän.
Upeita eläimiä teillä!
Voi ihanuutta! Toivotaan pitkää kesää niin saatte rauhassa rakentaa eläimille suojaa.
Voi mikä ihana eläinkatras! Lapset ovat varmasti onnessaan! Huomaa kyllä blogeissa näin kesällä, että meillä suomalaisilla on kiire nauttia lyhyestä kesästä, eikä siinä aina ehdi blogia päivittää. Ihan hyvä niin! Eletään kesää täysillä ja kirjoitetaan sitten taas kun syksyn hämärä saapuu!
Oi. Yhdyn edellisiin kommentteihin. Ihania eläimiä! Toi on just sitä, mistä itse maallemuutossa haaveilen. Että olisi mahdollisuus pitää eläimiä. Rakastan lampaita ja lehmiä ;)
Nauti vaan kesästä, blogi ja me lukijat kyllä odotetaan!
Apua, eihän tätä ihanuutta meinaa kestää :) Muuten, blogisi on mahtava. Se on paitsi piristävä ja kaunis, myös inspiroiva ja innostava. Neulontaaddiktioni on lähtenyt uuteen nousuun, hehe.
Ai teille on nyt kotiutunut lampaita :) Meidän turrukat on ”kaupunkilomalla” ja palaavat elokuun lopulla kotiin. On aika outoa kun pihalla ei ole ketään. Meillä on vaan kylmälampola ja lampaat saavat ulkoilla koko talven mielensä mukaan, ovi pidetään siis auki. Kovilla pakkasilla ovi laitetaan yöksi kiinni, mutta aamulla taas avataan ja lampaat hyppelevät iloisina pihalle. Menevät sitten sisälle aina kun mieli tekee.
Juu, kaksi karitsaa on jo kotona ja kaksi lisää tulee loppuviikosta :) Ympärivuotista ulkoilua minäkin kaavailen. Sekä lampaille, että hevosille :)
voi mitä tyyppejä!!! ihania<3 kaikkea hyvää teille ja kaikille otuksille!
Ihanan idyllistä :) Puput ovat kyllä mahtavia, uskomattomat korvat! Mutta hepat taitavat kyllä olla näistä ihanimmat…
Ihanaa elämää elätte. Samaa sanon minäkin, että nauttikaa kesästä, kyllä bloggailla ehtii myöhemminkin. :) Minäkin haaveilen lampaista. Totesin kuitenkin, että ehkä olisi parempi ottaa vuohia, niin en hurahtaisi kehräämiseen vielä kaikkien muiden käsitöiden lisäksi. :D
Mukavaa, että kylälle muutti lisää heppa vahvistusta :)
On teillä vallan kivat ja kauniit maastot ratsastella. Lapsilla on hyvä harrastus kotosalla, niin ei ole tarvis turhanpäiten pitkiä kyliä ajella kuskailemassa harrasteisiin :)
Kauniit heppaset teillä. ilmeisimmin tinkeri ja tukkajumala suomenhevonen <3
Kyllä vaan, Tinker ja suokkiruuna, joka todella on melkoinen tukkajumala :)
Voi ei, Vinski!!! <3 Meillä oli Vinski vuoden verran ylläpidossa sillon kun Vinski oli ihan kakara ja juuri vasta tullut Ypäjän opeista. Oltaisiin haluttu aikanaan Vinski ostaakin, mutta ei päästy asiasta myyjän kanssa täysin yhteisymmärrykseen ja niin meille tuli Vinskin sijaan Mosse (Ajan Muisto). Vuosien varrella ollaan usein Vinskiä ikävöity, pariin kertaan sen kuulumisiakin kyselin. Taas tässä mietin, että missähän Vinski menee ja sitten googlettamalla päädyin tänne… :) Vinskille paljon pusuja ja rapsutuksia (pari porkkanaakin). Ihanaa, että sillä on ihana koti ja se voi hyvin!! Tukkakin näyttää olevan edelleen edukseen :).