Anu

38-vuotias äiti, toimittaja, käsillätekijä ja visualisti.

Rakastaa värejä, historiaa, vanhoja taloja, villalankaa, punaviiniä, tummaa suklaata ja maalaiselämää.

Perheeseen kuuluu kouluikäisten lasten lisäksi liuta eläimiä.

2 vastausta kohteessa Anu

  1. Annamari Kouva sanoo:

    Hei täältä pudasjärveltä!olen Patinapuotin emäntänä toiminut täällä pudasjärvellä vuoden ja hankin puotiini kierrätysmateriaalia eli roskaa toisinsanoen ja valmistan kierrätystuoteitaitselle ja myyntiin.Patinassa pidän myös ompelimoa ja käytettyjen vaatteiden korjaukselle onkin valtavasti kysyntää!nyt tosin olen äitiyslomalla ja hoidan kotona pikkuruista Lilli-Myytä.Nyt haluaisin kovasti tehdä oman blogini ja sitä kovasti jo suunnittelen.Terveisiä täältä pohjoisesta ja fanitan villakettua kovasti ja monta vuotta olenkin seurannut ketun metkuja!;)))))

  2. T sanoo:

    Hei Anu!Eikös vain maalaiselämä ole aika ihanaa.Sain sellaisen kummallisen potkun tästä villakettublogista,nimittäin tikkuamiseen eli kutomiseen.Haaveena on sellainen ihanan kirjava tilkkupeitto meidän vauvalle.Mutta katsotaan nyt miten aika piisaa.Mutta jokatapauksessa aloitin kutomaan lapsille kaulaliinoja aina oikein menetelmällä.Yksi ainakin onnistui.Meinaan kun minä en osaa ommella juuri mitään,kanavatöitä rakastan tehdä.Ja täytyypä kokeilla seuraavan kerran kun tekee hernekeittoa niin mainitsemiasi mausteita.Meillä ainakin 7v.tykkää kovasti hernekeitosta.Kiva blogi sinulla tosiaan on ihan mukava tätä on seurailla silloin aina kun vaan ehdin.Ja saahan sieltä jotain pikku vinkkejä tähän arkiseen elämään.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Voit käyttää näitä HTML-tageja ja attribuutteja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>