Hengissä

Ennen joulua olin niin pihalla kaikesta ja uuvuksissa, että suljin itseni kotiin vetämään happea ja unta. Ulkoilin ja nukuin tuntikausia. Luin puolentoista viikon aikana viisi kirjaa ja neuloin kahta villatakkia, kolmea sukkaa ja paria pipoa. Mikään neulomuksista ei tullut valmiiksi. Minä sen sijaan tulin rauhalliseksi, punaposkiseksi ja hymyileväksi.

Uudenvuodenjuhlia vietettiin ystäväporukalla kuin joku hassu jättiläisperhe. Saunottiin ja syötiin, paukuteltiin raketteja ja poksauteltiin kuohuviakin. (Istuin pahimman räiskeen tallissa hevosten, lampaiden ja paukkuaran koiran kaverina, jutellen ja silitellen. Aika maanläheinen tapa vaihtaa vuotta oikeastaan).

Heti tammikuun alusta alkoi armoton lehden kasaaminen. Ensin kuvaukset, sitten kirjoittaminen, oikolukeminen ja lopulta taitto. Intensiivistä, sitkeyttä ja luovaa ongelmanratkaisukykyä vaativaa, mutta voi, niin kivaa työtä. Ja kyllä kannatti, sillä ensi viikolla ilmestyvä Kotoliving nro 2 on kannesta kanteen melkoinen herkku, vaikka itse sanonkin.

Pitkä lyhyt vuosi.

Vuonna 2012 on tapahtunut hirveän paljon isoja asioita.

Töissä olen lunastanut kokonaisen yrityksen omiin nimiini, ollut epävärma tulevaisuudesta ja kaikesta muustakin, oppinut luottamaan itseeni ja selviämään hankalistakin tilanteista. Olen luonut uutta ja löytänyt rinnalleni oikeita ihmisiä. Olen tuskaillut, iloinnut, kauhistellut ja jatkanut sinnikkäästi haluamaani suuntaan. Kotoliving-lehti on iso asia. Kokonaan itse tehty, kustannettu ja markkinoitu. Pienellä joukolla, täydellä sydämellä. Työvuosi on ollut haastava ja samalla äärimmäisen palkitseva.

Kotona olen myynyt talon ja ostanut maatilan. Olen myynyt kaksi autoa ja ostanut tilalle toimivammat. Olen tehnyt valtavaa remonttia, suunnitellut, haaveillut ja ajanut satoja kilometrejä autolla kahden paikkakunnan väliä, illalla myöhään, aamulla aikaisin, keskellä päivääkin. Olen itkenyt väsymystä purkujätteen keskellä, muuttolaatikoiden keskellä ja autossa matkalla paikasta toiseen. Olen myös kokenut suurta riemua, onnistumisen iloa, visioita tulevasta ja sanoinkuvaamatonta onnea maalaismaisemaan upotessani. Olen tapetoinut kahdeksan huonetta, maalannut kymmeniä litroja valkoisella maalilla ja irrottanut satoja nupinauloja seinistä ja lattioista. Olen kantanut huonekaluja ja punaisia muuttolaatikoita tarpeeksi yhden ihmiselmän ajalle. Elämäni on muuttunut paljon vuoden aikana.

Perheeseemme on tullut kaksi hevosta, neljä lammasta, kolme kania ja kissa. Hevoset ja lampaat ovat muuttaneet arkeamme. Päivät alkavat ja päättyvät tallissa. Talli rakennettiin vanhan navetan aiemminkin tallina palvelleeseen päätyyn, josta kannettiin ensin pois kymmeniä kuutioita polttopuita ja roinaa. Karjakeittiöstä tuli satulahuone, navetasta puuvaja. Ylisille kannettiin heinää koko talven tarpeisiin. Metsään vedin hehtaarin alueelle aitanauhaa ja tolppia. Pellolle tuli syksyn kurakeleillä toinen samanmoinen ulkotarha. Vanha savusauna kunnostettiin ja muutettiin tavalliseksi, puilla lämpiäväksi saunaksi. Purettiin, muurattiin, maalattiin, hiottiin ja raivattiin.

Uudenlaisen elämän opettelua kaikilla elämän alueilla. Talvipakkasilla talon lämmittäminen on ihan oma prosessinsa, samoin lumitöiden tekeminen. Aamuisin jännittää, pääseekö peltotietä ajamaan maantielle. Hevosten kengitykset, lampaiden keritsemiset, tallin huoltotyöt sekä rehujen ja olkipelletin säännölliset noutoretket pitää sovittaa töiden, koulujen ja lasten harrastusten kanssa.

Kumisaappaat ovat eniten käytetyt kenkäni. Olen tehnyt tämän vuoden aikana monta asiaa ensimmäistä kertaa. Olen onnellinen tekemistäni valinnoista.

Olen mennyt eteenpäin kuin höyryjuna. Kroppa ja pää alkavat ilmoitella ylirasitustilasta, joten jouluna on lepoaika. Aivosumu pitää saada hälvenemään, ja lääkkeeksi määrään itselleni päiviäunia, ratsastusretkiä, lukemista, neulomista ja tietokoneettomuutta.

Tänään meillä alkaa joululoma.

Onnellisia ja rentouttavia jouluhetkiä, paljon hyvää mieltä ja rakkautta teille siellä ruutujen toisella puolella. Kiitos tästä vuodesta ja siitä, että olen saanut jakaa mullistusten vuoden kanssanne! 

p.s. tuskin saatan olla postaamatta vielä muutamia joulujuttuja tämän vuoden puolella…

Niistä tuli meidän näköisiä

Tajuttoman herkullisesta piparitaikinasta tuli järjettömän värikkäitä pipareita. Minä en saanut tehdä oikeastaan mitään, sillä innokkaat apulaiseni tunkivat villisti käsiään kaikkiin työvaiheisiin. Sokerikuorrutteen sain sentään sekoittaa, ja tälläkertaa tiputin tomusokerin, munanvalkuaisen ja elintarvikevärin sekaan muutaman tipan manteliaromia.

Enemmän on enemmän, sanoivat apulaiset ja laappivat sokerikuorrutteen lisäksi piparien päälle sydämiä, sokerihileitä ja helmiä.

Niistä tuli ihan meidän näköisiä, sanoivat apulaiset. Taattu sokerihumala, sanon minä.

Minä, kone ja piparitaikina

Minulla on tunnustettavaa. En ole koskaan tehnyt piparitaikinaa itse. Johtuu ehkä siitä, että en pidä pipareista. Kaupan pakastetaikina on kelvannut hyvin lasten piparitalkoisiin. Olen kyllä koko lapsuuteni katsellut, kuinka äiti teki taikinan ja piilotti sen meiltä lapsilta jääkaapin takanurkkaan jähmettymään. Muistan, kuinka äidin iso yleiskone huristeli taikinaa hitaasti ja kuinka mausteiden ja siirapin tuoksu täytti keittiön.

Haasteisiin pitää tarttua, ja tällä kertaa niitä oli kaksi. Piparitaikina ja komea punainen Ankarsrum -yleiskone, joka on jo jonkin aikaa tuijottanut minua tuosta työpöydältä. Punaisen komeuden mukana tuli niin monta osaa ja lisälaitetta, että pelästyin ja tungin kaiken kaappiin. Tunsin itseni todella luuseriksi ”kädet taikinassa”-tyypiksi ja aikani konetta tuijotettuani päätin ottaa siitä voiton. Ohjekirja toisessa kädessä etsin oikeat osat (ja samalla oikeat osat piparitaikinaan), kulmat kurtussa asettelin vispilöitä, koukkuja ja veitsiä (samalla, kun siirappi, voi ja mausteet sulivat kattilassa).

Pikkaisen kyllä hihitytti oma etukäteiskauhistus siinä vaiheessa, kun tajusin koneen olevan paitsi selkeä ja helppokäyttöinen, myös hiljainen ja tehokas. Ja niin, piparitaikinan kanssa oli ihan sama juttu…

Tunsin itseni kertakaikkiaan onnistuneeksi työntäessäni piparitaikinan jääkaappiin, pois ahnaiden apulaisteni hyppysistä. Kulhot ja vatkainosat odottavat kaapissa pestyinä seuraavaa koekeittiötapahtumaa. Tänään paistetaan ja koristellaan pipareita ja huomenna taidan testata punaisen koneeni pastalevyjä…

Niin, ja se piparitaikina äidin ohjeella:

3dl siirappia, 200g voita, kunnolla piparkakkumaustetta (eli n. 1,5 pikkupussillista), 2 munaa, 2dl ruokosokeria, 2tl ruokasoodaa, 8dl vehnäjauhoja tai spelttijauhoja tai molempia puoliksi. (Minä laitoin vehnäjauhoja, äiti spelttiä)

Sekoitetaan kattilassa siirappi ja mauste, lisätään voi ja annetaan kuumentua melkein kiehuvaksi. Otetaan sitten kattila liedeltä ja annetaan jäähtyä haaleaksi.

Vaahdotetaan munat ja sokeri, sekoitetaan keskenään jauhot ja sooda, ja sitten sekoitetaan kaikki ainekset keskenään. (Ensin muna-sokerivaahto ja siirappiseos, sitten jauhot pikkuhiljaa mukaan.) Kaavitaan taikina jauhoitetun leivinpaperin päälle, kääräistään paketiksi ja laitetaan yöksi jääkaappiin jähmettymään.

Vinkkinen

Uusimmassa Mollie Makes-lehdessä on ihan huippuhyvä lahjaneulomus: pöllökuvioiset kädenlämmittimet. Valmistuvat 5mm puikoilla nopsasti. Aika napakka malli, mutta idea onkin juuri neulepinnan venyminen kädessä, jolloin kuvio tulee paremmin esiin.

Jäin vähän koukkuun ja itsenäisyyspäivän sisälläolohetket kuluivat sohvannurkassa neuloen…

Kalenteri


Tänä vuonna lasten kalentereista paljastuu suklaakolikoita Marimekon mainoslehteen kääräistynä. Hurjan käyttökelpoinen lehti, kauniita printtejä sivukaupalla. Minipaketit on ripustettu hamppunaruun, joka taas on ripustettu seinälle.

Kurulan talvi-iltojen pimeys on totaalinen, mutta lumen ansioista pehmeämpi, kuin muutama viikko sitten. Tähtikirkkaalla pakkasella ja kuutamolla on ihan parasta seisoa keskellä pihaa ja katsella taivaalle. Talon ikkunoihin kävin hankkimassa ihan perinteiset, valkoiset sähkökyntteliköt, joista tosin nappasin muoviset havujäljitelmäkoristeet pois. Nyt kynttilänvalo tuikkii ikkunoista pihalle ja maantielle asti. On hyvä tulla kotiin.

Alkaa tuntua joululta

Ulkona myrskyää. Jätin lampaat suosilolla sisätiloihin, mutta hevoset seisovat tyytyväisinä tuiskussa syömässä aamuheiniään. Outo meininki, kun kurakeli muuttuu hetkessä talveksi. Tänään saadaan onneksi kopukoille hokit jalkaan ja nyt on vihdoin hyvä hetki pestä kaikki varusteet. Paras kirppislöytöni pitkiin aikoihin on Reiman vihreä pilkkihaalari. Sellainen vanhanmallinen, enstexiä ja tikkivuori. Voi että kun kelpaa pihalla huhkia haalariin hypänneenä joka kelillä.

Koko talo on jotenkin hämärä ja hiljainen. Tulet palavat joka uunissa ja keittiön puuhella pöhisee kuumana. Lattiat ovat silti vanhassa talossa hyytävän kylmät, eli villasukkatehtaan ylläpitäminen kuuluu päiväohjelmaan… Kesken on kyllä paljon muutakin. Herkullinen Aaltoliike-villatakki (ohje omasta päästä ja lankana ihana Pohjan akka viidessä eri värissä) on hihoja vailla, ja pitäisi saada pian valmiiksi.

Joulukin saa nyt tulla kotiin. Olohuoneen vanha tuolin jousirunko oksineen ja lintuineen on ensimmäinen jouluisa koriste, ja loputkin pitäisi käydä kaivamassa navetan ylisiltä.

 

Kiinassa

Elämäni elämyksellisimpiä matkoja. Monella tavalla. Sain nähdä paljon sellaista, mitä turistina ei koskaan pääse näkemään, pääsin osallistumaan tilaisuuksiin, jollaisista en osannut uneksiakaan ja syödä järkyttävän hyvää ruokaa niin katukojusta, kuin hienoimmassa päivällispöydässä. Parasta on, että tämä oli vasta ensimmäinen retki. Jatkoa seuraa, mutta siitä sitten myöhemmin lisää.

Nakujengi

Lampaat on vihdoin keritty, ja kauhukuvistani huolimatta, ilman vaurioita. (Omien käsieni hankaumia, rakkuloita ja jäykkyyttä ei lasketa). Kielo on vielä leikkelemättä, mutta hänet hoidan Kiinasta palattuani. Jälki on epätasaista, mutta ihan kelpoista ensikertalaiselle.

Nakujengi tuotti hyvät kasat villaa, ja seuraavaksi on edessä karstaaminen. Sitten todennäköisesti koitan löytää kehräämön, joka tekisi lankaa pienistäkin villareistä. Ja vinkata saa, jos suinkin on hyvä paikka tiedossa!

Nyt on tyttöjen hyvä kasvattaa talvivillaa ja nautiskella pakkaspäivistä. Ja minä taas suuntaan työmatkalle Kiinaan, Shanghaihin ja Changzhouhun. Jännittää.

Kotona töissä

Pääasiassa joudun ajamaan arkisin Helsinkiin, Koton työhuoneelle päiväksi töihin, ja illalla takaisin. Parhaita päiviä ovat kuitenkin sellaiset kuin tänään. Päivät, jotka alkavat tallitöillä, jatkuvat sähköposteilla ja maitokahvilla, muuttuvat työpuheluiden jälkeen ratsastusretkeksi, sitten taas sähköposteiksi, jonka jälkeen neulotaan, lähetetään lisää postia, pestään pyykkiä, kannetaan puita, ruokitaan eläimet, keitetään soppa ja neulotaan lisää. Talon lämmitys hoituu siinä sivussa ja pyykin ripustaminen on tervetullut tauko. Jossain välissä ehdin hakea olkipellettiä agrimarketista ja kantaa säkit talliin. Luulenpa tehneeni tehokkaamman työpäivän, kuin toimistolla istuen.

Tällaisina päivinä tunnen tehneeni oikeasti jotain. Kohta menen saunaan. Sen jälkeen suunnittelen seuraavan Kotolivingin sisältöä samalla kun neulon pipoa lapselleni. Ensi yönä nukun taatusti hyvin.